Raahen Teatteri
Raahen Teatteri tuottaa vuosittain kesäteatteria ja huoneteatteria.
Raahen Teatterin vuonna 1913 rakennettu jugend-talo Wanhan Raahen porteilla on mitä ihastuttavin paikka erilaisille juhlatilaisuuksille.
Järjestitpä naamiaiset, henkilöstöjuhlan, koulutustilaisuuden, seminaarin, syntymäpäivät, häät tai myyntiesittelyn, Raahen Teatteri tarjoaa taatusti viihtyisät puitteet.
Tunnelmallisiin lämpiötiloihin voi kattaa seisovan pöydän, joten ruokailukin onnistuu.
Pimeinä vuodenaikoina talon upea valaistus pääsee oikeuksiinsa, kesä- ja kevätaikaan sali kylpee valossa.
Akustiikaltaan hirsitalo on paras mahdollinen.
Runoillat ja konsertit eivät tarvitse sähköistä vahvistusta.
Katsomotilaa teatteritalosta löytyy enimmillään 120 hengelle, parvipaikkoja on kolmisenkymmentä. Mahdollisuus noin 70 pöytätarjoilupaikan järjestämiseen.
Vuonna 1982 perustettu Pekkateatterin kannatusyhdistys ry vietti avajaisiaan nykyisessä omistamassaan talossaan ja siihen kuuluvalla tontilla 05.05.05.
Yhdistys teki nimenmuutospäätöksen vuoden 2010 lopulla ja on toiminut nimellä Raahen Teatteri vuoden 2011 alusta lähtien.
Nimenmuutoksella haluttiin helpottaa aluemarkkinointia ja samalla tehdä tunnetuksi Raahea.
Raahen Teatterin taiteellisena johtajana toimii Sari Ohinmaa.
Toiminnasta vastaa Raahen Teatterin kannatusyhdistys ry.
Katsomotilaa teatteritalosta löytyy enimmillään 120 hengelle, kesäteatteripihassa on paikkoja reilulle 400 katsojalle.
Mikäli teatterikärpänen tuntuu surraavan aivan korvan juuressa, ota yhteys taiteelliseen johtajaan Sari Ohinmaahan. Raahen Teatteri toivottaa kaikki harrastajanäyttelemisestä kiinnostuneet tervetulleeksi mukaan tekemään teatteria.
Raahen Teatteri työllistää, tarjoaa kesä- ja huoneteatterielämyksiä, vuokraa kiinteistöään, järjestää seutukunnan esittävän taiteen toimijoille tapahtumia ja koulutusta, ja on ennen kaikkea Sinun Teatterisi!
Yhteystiedot
Teatteritalo - Toimisto - Lipunmyynti
Koulukatu 13
92100 Raahe
044 324 0958



